Meillä on riittänyt kiireitä ja hulinaa.

Uusi pieni hoidettava pitää meitä lähes täystyöllistettynä, tyttöjen isoveli juhli lakkiaisia, Sannin 6-vuotispäivän kunniaksi pidettiin isot juhlat ja tietysti käytiin viimeistä kertaa neuvolassa.

12.6 Sanni täytti 6 vuotta. Me tosin juhlittiin jo edellisenä sunnuntaina. Aamu alkoi mukavasti lahjojen avaamisella. Tässä Sanni avaa vanhimman isosiskon perheen antamaa pakettia. Sisältä paljastui uudet nappulakengät uutta jalkapalloharrastusta varten.

 

Kummilta Sanni sai toivomansa 'kukkivan kasvin' upean kastelukannun kera.

 

Muita mieluisia lahjoja olivat taidekirja, tukkajuttuja, kesävaatteita, laulukirja, helmiä, jalkapallovarusteita ...

Sannilta isot kiitokset kaikille juhlissa mukana olleille :-)

 

Kakku on syöty, sitten vaan taas leikkimään.

 

Sannin viimeinen neuvola meni hienosti. Me juteltiin jo etukäteen siitä, että tällä kertaa on neuvolakäynnillä myös rokotus. Kyllä sai äiti olla ylpeä lapsestaan kun reippaasti ojensi kätensä eikä edes inahtanut pistosta. Siitä tosin kunnia neuvolatädille, joka osasi hommansa niin hienosti, ettei Sanni edes heti tajunnut, että rokotus oli jo laitettu.

Erilaisia tehtäviä oli taas paljon. Niitä Sanni oikein jo etukäteen odottikin.

 

Tehtävät menivät taas niin leikiten että sekä neuvolatätiä että Sannia nauratti.

 

Kuulokin testattiin tällä kertaa. Ihme että Sanni kuuli mitään kuullokkeista, kun sekä Silla että pikkuhoidokki pitivät aikamoista meteliä :-)

 

Silla on yllättänyt meidät viime aikoina. Hän on nukkunut jo neljä yötä omassa sängyssä. Tälläistä ei ole tapahtunut sitten ...

... no ei siis koskaan! Kesän tulo on taas auttanut Sillan iho-ongelmiin, eikä öisin enää kutita niin paljoa. joskohan kohta voisi kokeilla muutamia kielletyllä listalla olevia ruoka-aineita?

Tässä vielä kuva pikkuneidistä. Kaunis tukka on Sannin kummin laittama.

 

Tytöistä muutamia kesäisiä kuvia Kesä 2012-sivulla.