Tavallisia marraskuun päiviä ollaan vietetty tyttöjen kanssa. Ehkä ilmassa on vähän voimien keräämistä ensi kuuta varten ;-)

Nuhat on sairastettu (kop, kop) ja tyttöset ovat taas 'omia itseään'. Välillä kurjat säät pakottavat liiaksi sisätiloihin ja silloin leikit kiihtyvät ja päättyvät usein nahisteluun tai mielipahaan. Vaan onneksi useimmiten leikit sujuvat hienosti ja siskoksista on jo paljon seuraa toisilleen.

Tässä tytöillä menossa autoleikki;

 

Sillalla lähestyvät sekä 2 v. synttärit että neuvolakäynti. Olenkin yrittänyt varata hänelle aikaa, mutta joko olen muistanut soittoajan väärin/ väärään aikaan, kukaan ei ole vastannut tai sitten hoitaja oli sairaslomalla. No, ehkäpä huomenna onnestaa. Synttärit aiheuttavat pientä päänvaivaa kun haluaisin että tarjottavat sopisivat niin päivänsankarille kuin vieraillekin. Eli ei mitään missä on laktoosia, suklaata, kananmunaa, mansikkaa, pähkinää, riisiä jne.

Sannin lukuinto on vähän laimentunut, tai oikeastaan sitä ei enää ole. Tuntuu, että kun hän oppi lukemaan, se oli siinä. Nyt voikin sitten miettiä muita kivoja uusia asioita; ajattelee Sanni varmaan mielessään ;-) Kyllä hän lukee jos pyytää, mutta ei itse tee aloitetta. Niinpä olemmekin jättäneet asian hautumaan.