Eilen tuli kauhea muistutus siitä, millaista oli ennenkuin poistettiin osa ruoka-aineista Sillan ruokavaliosta.

Päivällä oli vatsa pikkuisella sekaisin, mistä tiesin että nyt on jotain epäsopivaa ollut lautasella. Arvelen itse, että kyseessä on kananmuna. Sitähän pikkuinen ei ole syönyt aikoihin. Mutta nyt tein myslikeksejä, joihin tuli yksi muna, ajattelin kokeilla mikä olisi reaktio. Iltapalan aikaan nousikin, ainakin jalkapöytiin ja yläselkään nokkosihottumaa ja olo oli Sillalla tosi kurja. Onneksi meillä oli vielä kesällä lääkäriltä saatua allergia-lääkettä jäljellä, joten annoimme annoksen sitä. Kun kivut ja kutina vain jatkuivat, helpotimme oloa vielä Panadolilla. Jonkin ajan päästä uni vei pienestä voiton, mutta vain hetkeksi. Viimein klo 04,46 hän nukahti ja sai nukuttua kahdeksaan asti aamulla.

Aamulla oli kaikki oireet hävinneet ja neiti yllättävänkin pirteässä kunnossa. Samaa ei voi sanoa äidistä :-/

Eilen illalla tuli tosi surullinen olo. Mietin miten kovasti Silla kärsikään lähes puolitoista vuotta. Eikä mistään oikein löytynyt hänelle apua. Jos oltais uskottu lääkäriä viime keväänä, olisi pienen elämä vieläkin aika tuskaista. Käsitykseni siitä että kannattaa luottaa omaan maalaisjärkeen vain vahvistui.

Mutta nyt siis kaikki hyvin pikkuisellamme <3