En olekaan aikoihin kertonut miten Sillan kanssa menee. Eli pientä päivitystä asiaan.

Tällä hetkellä menee tosi hyvin. Ensi me jätettiin kaikki allergisoivat ruoka-aineet pois. Ja muutos neidin nukkumisessa, ulostamisessa, käytöksessä ja ihossa oli ihan selvä. Silti jotain oli vielä vinossa. Ihan sattumalta rupesin seuraamaan riisiä. Kuulostaa varmaan hassulta, mutta riisissä on selvästikään jotain mikä ei sovi Sillalle. Ja riisiä löytyikin yllättävän monesta paikasta. Esim useat vauvapuurot sisältävät riisijauhoa. Ja me oltiin myös aika usein tehty riisipuuroa ja annettu esim riisikakkuja.

Nyt ei ole enää yöllisiä kipuhuutoja, eikä loputonta kierimistä ja pyörimistä yöstä toiseen. Nyt hän nukkuu useamman yön kuin valvoo. Mehän pidettiin vähän sovellettua tassutus-unikoulua kun oltiin saatu rajattua ruokavaliota.

Ihoaan neiti raapii vieläkin. Ja näyttäisi siltä, että hänen ihonsa vaan on herkkä. Helteet saivat hänet raapimaan verille niskansa, olkapäät ja alaselän. Samoin, nyt kun on tosi paljon itikoita, raapii hän ihan verille pistoskohdat. Pikkuisen suosikkijuttu onkin rasvaus. Välillä hän osoittaa vessassa rasvapurkkiaan ja sanoo; 'anna, anna'. Ja sitten kun rasvataan, makaa hän silmät kiinni nauttien selvästi rasvauksen suomasta helpotuksesta.

Ruokahalukin on kasvanut, ihan kuin hän kirisi kiinni paino- ja pituuskäyriään. 15. päivä tätä kuuta onkin seuraava neuvola. Mielenkiintoista nähdä onko käyrät kääntyneet nousuun.

Sitten pari kuvaa tältä päivältä.

Lähdössä kauppareissulle.

 

Sanni valitsee uutta hammasharjaa.

 

Kaupan pihalta.

 

Pari kuvaa illan leikkipuistoreissulta.