Sekä Sannin että Sillan toukokuun sivuilla on muutama uusi kuva.

Sanni on ollut muutaman päivän mökkireissulla isänsä, isoveljensä, toiseksi isoimman isosiskonsa ja kumminsa kanssa. Joka päivä ollaan juteltu puhelimessa ja aina tyttö on ilmoittanut eka sanoinaan; 'Minä olen vielä vähän täällä mökillä.' Eilen oli kehunut syödessään; 'Täällä mökillä on tosi hyvää ruokaa.' Tänään tulevat kotiin. Ja täytyy kyllä sanoa, että ikävä on ollut kova.

Sillan kanssa on kyllä ollut mukavaa olla kahdestaan. On ehtinyt puuhailla muutakin kuin kodinhoitoa, ruoanlaittoa jne. Sitteristä luovuttiin jo pari päivää sitten ja nyt pikkuinen istuu kaikki ateriansa hienosti syöttötuolissa. Hyvin maistuu niin aamupuurot, välipalahedelmämössöt kuin liharuoatkin. Imetystä ollaan pikkuhiljaa lopettelemassa ja siirtymässä mukimaitoon. Paljon uusia taitoja on tullut ihan viime aikoina. Pyörimistä, kääntyilyä, pomppimista, ryömimistä ja konttausasentoa. Pöydän taputtelu ja auton pärinän matkiminenkin jo luonnistuu. Kävelytuolikin on ilmeisen mieluinen, samoin oma peilikuva ja kunnon rokkipoppi musiikki. Oikein kovaa soitettuna ja tietenkin pomppien ja hytkyen mukana.